Skip links

Täällä pärjää vain opiskelemalla, Suomen muotoisen pilven alla || Keski-Uusimaa 21.1.2024

Tässäkö tää oli? Suomen menestys koulutuksen ihmemaana on kokenut totaalisen romahduksen. Tämä ei toki ole uutinen, vaan merkit ovat olleet nähtävissä jo vuosia. Vastaten kysymykseen, tämä ei ollut tässä, nimittäin täällä ei pärjää luovuttamalla. Hallitus palauttaa koulutuksen perustuksen peruskoulun kuntoon lisäämällä sinne rahaa ja rajoja. Nyt on viimeinen aika toimia, mikäli emme halua katsoa koulutuksen menestyksen kasvavan heinää Honkanummella.

 

Ei voi olla niin, että koulussa lapset arvuuttelee mihinkä me mennään, vaan opettajien tulee näyttää se reitti. Erityisesti pienten lasten kohdalla tarvitaan opettajajohtoista opetusta. Koulurauha on kaiken ydin. Opettajille tulee oikeuksia lisätä rajoja koulussa. Jos yksin saisin päättää, kännykät kiellettäisiin kouluissa kokonaan. Tämmöistä lainsäädäntöä ei ole kuitenkaan opetusministerin mukaan tulossa, vaikka kännykän käyttöä hallitusohjelman mukaisesti pitäisi rajoittaa kouluissa. Koulurauhan ohella kiusatun asemaa parannetaan ja viranomaiset pitävät tarkemmin huolta, että kiusaamiseen todella puututaan. Tällaisissa itsestään selvissä asioissa toivoisi, ettei opetusministeriä tarvitsisi kirittää.

 

Perustaidot ovat romahtaneet ja sen vuoksi kouluihin lisätään oppitunteja parantamaan lastemme lukemisen, kirjoittamisen ja laskemisen taitoa. Oppituntien määrän korotus on tulossa ensi vuonna kouluihin. Rahaa perusopetukseen tulee tänä vuonna 50 miljoonaa euroa lisää, mikä on syytä muistaa. Nyt mietitään, missä voisimme vielä säästää, mutta koulutuksesta tämä hallitus ei säästä. Pieni maa – kuten Suomi – elää vain koulutuksesta ja osaamisesta. Opettajien hätä on kuultu, eikä heitä jätetä yksin. Yhdessä selviämme tästäkin.