Omaishoitajat ovat keskeinen osa palvelujärjestelmää ja korvaamaton voimavara kunnille. He tekevät arvokasta työtä koko sydämellään ja pienellä korvauksella rakkaittensa eteen. Omaishoitaja huolehtii monesti täysin yksin läheisen ihmisen hyvinvoinnista. Tähän kuuluu laaja kirjo tehtäviä kuten ruokailu, peseytyminen, pukeutuminen, lääkehoito ja toisinaan myös sairaanhoidollisista toimenpiteistä.
Ilman omaishoitajien panosta sosiaali- ja terveydenhuolto kuormittuisi kestämättömästi. Heidän tekemänsä raskas ja arvokas työ ei kuitenkaan saa ansaitsemaansa kiitosta, vaikka käytännössä suomalainen hyvinvointiyhteiskunta romahtaisi ilman omaishoitajia. Omaishoitajuus tuo valtavat säästöt kunnille, sillä kotihoito on laitoshoitoa edullisempaa. On laskettu, että yhteiskunta säästää omaishoidon ansiosta arviolta 5 miljardia euroa vuodessa.
Kuntien olisi tärkeää panostaa omaishoitoperheiden tukemiseen. Monilla paikkakunnilla omaishoitajien jaksamista, virkistäytymistä ja terveyden ylläpitämistä edesautetaan maksuttomilla liikuntapalveluilla. Ensi vuoden alusta alkaen myös Helsinki tarjoaa kaupunginvaltuutetun aloitteesta omaishoitajille maksuttomat liikuntapalvelut kaupungin uimahalleissa, kuntosaleilla ja liikuntaryhmissä. Tämä on hieno aloite ja ele omaishoitajien työn arvostamiseksi, josta Tuusulassa pitäisi ottaa mallia!
Tuusulan perussuomalaiset on 3.10. jättänyt valtuustoaloitteen, jossa ehdotamme Tuusulan kunnan omaishoitajille maksuttomia liikuntapalveluja