Eduskunnan kyselytunnilla torstaina 5.5. valtiovarainministeri Annika Saarikko (kesk.) totesi: ”Kaikki me, jotka kansan valittuina saamme palkkiota, niinkin korkeaa palkkiota — uskon, että tässä elämäntilanteessa suoraan sellaista ymmärrystä on kenenkään meidän vaikea hahmottaa, mitä tarkoittaa esimerkiksi yksinhuoltajavanhemman perheessä se, kun rahaa ruokaan ei ole.”
Tämä Saarikon tunnustus jäi kovasti minua vaivaamaan. Se, ettei hän enää omalla palkkatasollaan pysty eläytymään kokemukseen siitä, kun rahat eivät riitä. Meidän päättäjien tulisi tehdä ratkaisuja, jotka auttavat vaikeassa elämäntilanteessa olevia kansalaisia, kuten esimerkiksi yksinasuvia, lapsiperheitä ja ikäihmisiä. Jos emme ymmärrä heidän tilannettaan, niin miten edes voimme tehdä päätöksiä näiden ihmisten auttamiseksi?
Työ kansanedustajana tarkoittaa jalkautumista kansan pariin. On taito osata kuunnella eikä vain puhua itsestään. Välillä kannattaisi ministeri Saarikonkin poistua eduskuntatalon marmorisaleista toreille ja tupiin ympäri Suomen. Se avartaa ja auttaa ymmärtämään ihmisten elämäntilanteiden erilaisuutta