Skip links

Lukijan kynä energian hintojen noususta Keski-Uusimaa lehdessä 22.2.2022

Marinin hallitus esitteli perjantaina täsmätoimia, joilla vastataan energian hintojen rajuun nousuun. Hauraimmassa asemassa olevat eivät näistä määräaikaisista toimenpiteistä kuitenkaan pääse hyötymään. Päätökset osoittavat täyttä piittaamattomuutta maatamme rakentaneita ja jo korvaamattoman työpanoksen antaneita eläkeläisiä kohtaan. On suorastaan julmuutta ohjata ikäihmiset toimeentuloluukulle.

Energian kallistuminen iskee erityisesti pieni- ja keskituloisen kansalaisen kukkaroon, sillä heidän tuloistaan suhteellisesti suurin osa menee juuri tämän kaltaisiin pakollisiin menoihin. Haja-asutusalueilla moni vanhus asuu pienessä omakoti- tai paritalossa, mikä pitää lämmittää kalliista sähkölaskusta huolimatta ja kauppaan on päästävä. Lämmitys ja oman auton käyttö ovat yksinkertaisesti monille arjen elinehto julkisen liikenteen puuttumisen myötä.

Hallituksen olisi pitänyt osoittaa toimeentuloluukun lisäksi aitoja toimia vähävaraisille eläkkeensaajille sekä seurata oman hallitusohjelmansa kirjausta eläkeläisten ja lapsiperheiden köyhyyden ja köyhtymisen vähentämisestä. Jälleen kerran näemme, miten juhlapuheet eivät konkretisoidu teoiksi juuri koskaan. Luvatusta vappusatasestakaan ei jäänyt eläkeläisille mitään muuta kuin petetty lupaus