Suomalaisten auttamishalu on aivan valtava. Meillä on suuri sydän. Joulu ei ole kuitenkaan kaikille lämminhenkinen ja rentouttava yltäkylläisyyden juhlapyhä perheen ja ystävien seurassa vaan yhtään kaunistelematta ennemminkin yksinäisyyden ja riittämättömyyden painajainen. Onneksi suomalaisten auttamishalu ja auttamiseen lahjoitettavat varat eivät ole laskeneet vaikka tilanne on yhä kasvavalle määrälle ihmisiä vaikea niin taloudellisesti kuin henkisesti.
Pelkästään viimeisen vuoden aikana suomessa 30 000 lasta on pudonnut köyhyysrajan alapuolelle ja sama suunta on ollut myös esimerkiksi yksinasuvissa ja ikäihmisissä. Juuri yksinäisyys on jatkuvasti kasvava vakava ongelma, joten rahallisen auttamisen lisäksi ajan antaminen toiselle ja ihmisen luokse meneminen on varmasti monelle parasta mitä toivoa voi. On meidän jokaisen velvollisuus auttaa apua tarvitsevia. Pidetään silmät ja korvat auki sillä lähellä voi asua seuraa kaipaava vanhus, vaikeassa tilanteessa elävä lapsiperhe tai yksin asuva jolle voisi mennä juttelemaan tarjoten apua oli se sitten aikaa tai taloudellista tukea. Jo pelkkä läsnäolo voi olla avuksi, sillä kaikilla ei ole sukua, ystäviä tai omaa naapurustoa auttamassa tai kuuntelemassa.
Muistan vieläkin elävästi tarinan palvelutalosta, missä leskeksi jäänyt iäkkäämpi mies oli vuosi toisensa jälkeen hankkinut jouluaattona pullat, pyytänyt hoitajia pistämään ne esille pöytään ja kertonut, kuinka hänen lapsensa ja lapsenlapset tulevat kohta käymään hänen luonaan. Hän istui useamman vuoden peräkkäin katetussa pöydässä odottaen ja odottaen, mutta ketään ei koskaan tullut.
Pandemia, lähellä käytävä sota tai vaikeat taloudelliset ajat eivät saa erottaa vaan ennemminkin yhdistää meitä. Pidetään toisistamme huolta niin arkena kuin tulevina joulun pyhinä ja muistetaan, että avun tarve ei pääty jouluun. Hyvää joulun odotusta ihan jokaiselle