Sosiaalisessa mediassa on levinnyt väärää tietoa hallituksen toimista koskien omaishoitajia. Monen tahon osalta on väitetty hallituksen leikkaavan omaishoitajilta ja heikentävän heidän asemaansa. Opposition tehtäväkin on kritisoida hallitusohjelmaa ja sen toimia, mutta suoranainen valehtelu ja tahallaan väärinymmärtäminen on lähinnä irvokasta.
Näen omaishoidon tärkeänä osana yhteiskuntaa ja voimavarana sosiaali- ja terveyspalveluissa. Omaishoitajien taakkaa kevennetään mahdollistamalla nykyistä paremmin vapaapäivät tärkeästä, mutta ajoittain hyvinkin raskaasta työstä muun muassa palvelusetelin ja kotihoitopalvelun avulla.
Hallitus lisää rahoitusta kolmannelle sektorille nimenomaan omaishoitajien toimintakyvyn parantamiseen. Koska omaishoitajien tärkeä työ vahvistaa julkista taloutta, hallitus selvittää omaishoitajien verotuksen kohtuullistamista. Lisäksi hallitusohjelmassa halutaan yhtenäistää omaishoidon kriteerit ja palkat, jotta samasta työstä saadaan sama palkka niin Tuusulassa kuin Taivalkoskella.
Olen iloinen siitä, että tämän hallituksen toimilla omaishoitajien asema parantuu ja hallituskauden päätteeksi omaishoitajat ovat paremmassa tilanteessa kuin Marinin vasemmistohallituksen jäljiltä.