Loistavaa, että on päätetty pitää maanteiden
nopeusrajoitukset ennallaan. Väyläviraston esitys oli
huono ja vaikuttamisen kautta tätä kuolleena syntynyttä esitystä ei viedä eteenpäin.
Hallitus panostaa tiestön laatuun liikenne- ja viestintäministeri Lulu Ranteen (ps.) johdolla.
Tänä vuonna Suomeen tulee 4000 kilometriä uutta asfalttia –
historiallisen paljon. Selvästi enemmän kuin keskustan siunaaman vihervasemmistohallituksen aikana.
Alemmat nopeusrajoitukset olisivat tehneet tiellä liikkumisesta hitaampaa ja tehottomampaa.
Suomessa on pitkät välimatkat ja suurin osa viennistä sekä tuonnista kulkee kumirenkaita pitkin. Sujuva liikenne on talouden
selkäranka niin elinkeinoelämälle kuin tavalliselle työssäkävijälle. Hyväkuntoiset tiet eivät
vain paranna ajomukavuutta, vaan myös vähentävät onnettomuuksia.
Vihdoin meillä on hallitus, joka tajuaa, että kunnollinen infra
vaatii panostuksia – ja niitä panostuksia tehdään nyt. Tänä vuonna saadaan jopa teiden korjausvelka hetkellisesti pysäytettyä. Tämä on oikea tie ja tällä
tiellä on hyvä jatkaa!